Kiirettä pitää näiden 11 ihanan riiviön kanssa, onneksi pentujen väsyttämisapua olen saanut päivittäin.
Tänään pennut on eläinlääkärin toimesta ja terveiksi todettu, hieno homma. Eilen pennut saivat kolmannen matolääkkeensä ja huomenna ensimmäiset jo alkavatkin muuttaa uusiin koteihinsa. Haikeaa, mutta helpottavaa ja onneksi pennut lähtevät pikkuhiljaa, että ajatukseen saa sopeutua vähitellen.
Musta ja ruskea urospentu on vielä vailla uutta kotia.
perjantai 5. joulukuuta 2014
lauantai 29. marraskuuta 2014
6-viikkoa
Aamun otokset. Oli pakko julkaista useampi saman kaltainen kuva, kun en osannut päättää, kaikista tulin niin hyvälle tuulelle.
Me kaikki halutaan
Eiks me nyt päästäis sinne puolelle?
Tunkua on
Söpöstelijät
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Rekisteritodistukset tulleet
Nyt on pentujen rekisteritodistukset tulleet postissa ja kaikki pennut saavat mukaansa oman Suomen Kennelliiton rekisteritodistuksensa.
Pennuilla on ollut mukavasti vieraita ja ohjelmaa, niin kuin tässä iässä kuuluukin. Kelit ovat olleet kosteat ja pimeät, mutta se ei onneksi ole pienokaisten ulkoiluhalua poistanut.
Tässä poiminta Kennelliiton koira.netistä, josta näkyy pentujen viralliset nimet.

torstai 20. marraskuuta 2014
Matolääkettä ym.
Taas on pennut kasvaneet ja kehittyneet. Terassille kulkeminen sujuu jo hienosti sekä ulos, että sisään, mutta pihalta taapertaminen vielä kaipaa hieman lisää harjoitusta. Kovasti pienet jo puuhaa, että alkavat olla jo oikeita koiranpentuja.
Matolääkettä on taas maisteltu, kynsiä lyhennetty ja viralliset nimetkin on rutistettu.
Muutama hätäinen kuvakin napsastu.
Matolääkettä on taas maisteltu, kynsiä lyhennetty ja viralliset nimetkin on rutistettu.
Muutama hätäinen kuvakin napsastu.
Mikä välähti? Se oli salamavalo
Välillä me ollaan paikallaankin
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Kuulumisia
Taas on melkein viikko vierähtänyt. Pennut alkavat liikkua jo vakaammin ja eilen jo käytiin pikaisesti ulkonakin, kun lämpömittari näytti + 10 ja aurinkokin pilkahti. Tänään taas jatkettiin terassiulkoilua ja odotetaan kuivempaa keliä. Ensimmäiset pienet ja terävät hampaatkin ovat puhjenneet ikenistä.
Ruoka maistuu, vipinää riittää, mutta kuvia en pysty ottamaan, kuin nukkuvista nassikoista, joten tässä muutama kuva söpöläisistä.
Ruoka maistuu, vipinää riittää, mutta kuvia en pysty ottamaan, kuin nukkuvista nassikoista, joten tässä muutama kuva söpöläisistä.
Velipoikaa on turvallista halia
Rentoa lepoa
perjantai 7. marraskuuta 2014
Matolääkettä
Pennut ovat nyt saaneet jo muutaman päivän ruokamaistiaisia lautaselta ja into on kova, mutta tekniikka hiukan vielä haparoi. Siitä se sitten lähtee. Yleensä aloitan kiinteään totuttamisen hiukan myöhemmin, mutta ison pentueen ollessa kyseessä, näin varmistan että kaikki saavat riittävästi kasvun aineita.
Ensimmäinen matolääkekin on nyt nautittu, vaikkei pentujen mielestä se lääke mikään suuri nautinto ollutkaan.
Ensimmäinen matolääkekin on nyt nautittu, vaikkei pentujen mielestä se lääke mikään suuri nautinto ollutkaan.
Ensimmäinen tutustuminen ruokalautaseen, tyylejä oli useita
lauantai 1. marraskuuta 2014
Pennut 2-viikkoa
Pennut täyttivät jo 2-viikkoa. Kaikilla pennuilla on silmät auenneet ihan ajallaankin. Äidin maitoakin on riittänyt kaikille hyvin ja pallerot kasvaa kohisten.
Nyt pennut muuttivat tuvan aitaukseen ja kynnetkin on leikattu. Tästä se alkaa uusien kokemusten kertyminen.
Muutama kuva nykytilanteesta:
Nyt pennut muuttivat tuvan aitaukseen ja kynnetkin on leikattu. Tästä se alkaa uusien kokemusten kertyminen.
Muutama kuva nykytilanteesta:
Ahdasta on, mutta kaikille ahmateille riittää.
Ekat masut täynnä
Ruoka ramasee
Sinisilmä
Tämähän sopii suuhun
torstai 23. lokakuuta 2014
Pennut 5 päivää ja muutama kuva
Tänään pennut ovat 5 päivän ikäisiä ja äidillä alkaa olla jo tekemistä tämän lauman kanssa, mutta onneksi maitoa tulee ja lämpöä riittää.
Iltapesun aika
Ruokailurivi
Imu on kohdillaan
Uni yllättää aina ruokailun päätteeksi
Kaikki tyytyväiset tuhisijat
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Ekan päivän kuvat
Didin ja Lurkin pennut syntyivät myöhään lauantai iltana 18.10.2014. Katraaseen syntyi alustavan laskennan mukaan 5 poikaa, joista 4 on ruskeaa ja 1 musta, 6 tyttöä, joista 4 on ruskeaa ja 2 mustaa.
Alla on ensimmäiset kuvat pentulaatikosta.
Alla on ensimmäiset kuvat pentulaatikosta.
Äiti ja koko pentukasa
Kyllä näissä siivoamista piisaa
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Pentumasu
Viikon sisällä pentujen pitäisi olla maailmassa, ainakin toivottavasti.
Didi ottaa jo melko rauhallisesti lenkit ja lepäilee paljon. Ilmeisesti masuasukeilla on paras tila alla olevassa asennossa :-D
Didi ottaa jo melko rauhallisesti lenkit ja lepäilee paljon. Ilmeisesti masuasukeilla on paras tila alla olevassa asennossa :-D
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Muutama kuva vanhemmista
Olen ollut erittäin laiska ottamaan omista koirista potrettikuvia ja nyt kun niitä tarvittaisiin en edes löydä niitä. No tässä muutama kuva, jotka löytyivät ja on otettu alun perin muita tarkoituksia varten.
Parturissa käynnistä on aikaa runsaasti ja syytä olisi ollut ennen kuvien ottamista käydä, mutta nyt ei keritty :-)
Parturissa käynnistä on aikaa runsaasti ja syytä olisi ollut ennen kuvien ottamista käydä, mutta nyt ei keritty :-)
Tässä kuvassa vasemmalta emä Didi ja isä Lurkki
Ja tässä vasemmalta Lurkki, Didi ja Didin emä Pom
Tässä alla muutama kuva napsittu sadepäivän lenkiltä
maanantai 22. syyskuuta 2014
Pentubogi perustettu
Didi kävi pentu-ultrassa ja lääkäri ilmoitti, että pentuja on tulossa useita.
Ja nyt on syntyville pennuille perustettu oma blogi.
Ja nyt on syntyville pennuille perustettu oma blogi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)